22.6.1995

Kanne Inarin kihlakunnanoikeudessa

Inarista olevat poromiehet A, B, C sekä D vaativat valtiota (metsähallitusta) vastaan nostamassaan kanteessa, että heidän saamelaisina nauttimansa oikeus harjoittaa poronhoitoa Inarissa valtiolle kuuluvalla alueella, jota rajoittivat etelässä Vaskojoki ja pohjoisessa Naunakasjoki sekä joka itä - länsi -suunnassa ulottui Pyhäjärven länsipään kohdalta Kaggasjärven länsipään ja Skodjavaaranojan kohdalle asiakirjoihin liitettyyn karttaan merkityllä tavalla, vahvistetaan. Lisäksi kantajat vaativat vahvistettavaksi, että heidän sanottu oikeutensa esti metsähallitusta rakentamasta alueelle uusia teitä tai hakkaamasta alueelta metsää. Vielä kantajat vaativat, että metsähallitusta kielletään riittävän suuren sakon uhalla suorittamasta edellä tarkoitettuja toimenpiteitä, talviteiden rakentaminen mukaan luettuna.

Kannetta kehitellessään kantajat ilmoittivat ensisijaisen vaatimuksensa olevan, että ihmisoikeusasiana vahvistettiin heillä saamelaisina olevan oikeus poronhoitoon kyseisellä alueella. Kantajat olivat Muotkatunturin paliskunnan osakkaita ja kanteessa tarkoitettu alue sisältyi mainitun paliskunnan alueeseen. Metsähallituksen toimet alueella uhkasivat kantajien poronhoitoa, joka kuului saamelaiskulttuuriin sen olennaisena osana. Tuo oikeus oli niin vahva, että se rajoitti alueen muita maankäyttömuotoja. Kantajilta ei saanut kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan.

Kantajien mukaan metsähallituksen suunnittelemat metsänhakkuutoimet vaikeuttivat poronhoitoa kyseisellä paliskunnan talvilaidunalueella monin tavoin. Porojen laiduntaminen vaikeutui, koska hakkuut ja alueelle jäävä hakkuutähde tuhosivat jäkälää, joka oli porojen pääasiallinen talviravinto. Puissa kasvavat naava ja luppo, jotka nekin olivat poroille tärkeätä ravintoa, hävisivät puiden kaatamisen myötä. Hakkuiden seurauksena syntyi aukioita, joilla hanki kovettui, mikä teki poroille vaikeaksi ravinnon kaivamisen lumen alta. Metsähallituksen suunnittelemat toimenpiteet haittasivat porojen kokoamista ratkaisevasti, koska osa suunnitelluista hakkuista sijoittui siulan suulle ja koska tieurat aiheuttivat porojen hajaantumista sekä koska porojen tuominen aukiolle ja porotokan pysäyttäminen siellä oli vaikeaa. Poromiehille aiheutui lisätyötä edellä mainituista seikoista sekä luonnonolosuhteisiin perustuvan aitajärjestelmän vaarantumisesta. Lumen alle hakkuun jäljiltä jäävät kannot puolestaan olivat vaarallisia poronhoitotyössä. Hakkuista aiheutuva talvilaitumien väheneminen saattoi pakottaa poromiehet taloudellisesti kannattamattomaan porojen talviruokintaan.

Kantajat viittasivat kanteen tueksi myös Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuskomitean ratkaisemiin tapauksiin Kitok v. Ruotsi ja Ominayak v. Kanada.

Vastaus

Metsähallitus vaati kanteen hylkäämistä perusteettomana.

Metsähallituksen näkemyksen mukaan metsätalouden ja poronhoidon intressit voitiin hyvin sovittaa yhteen hakkuiden suunnittelulla ja oikealla ajoituksella. Nykyaikaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa esiintyi useita keskenään ristiriitaisia intressejä, joita jouduttiin sovittamaan yhteen. Metsähallituksen tehtäviin kuuluivat muun ohessa puun tuotanto, korjuu ja markkinointi. Myös työllisyysnäkökohdat oli otettava huomioon. Metsähallitus oli kanteessa tarkoitetulla alueella merkittävä työllistäjä. Työllistämisvelvoite oli sovitettava yhteen muiden intressien kanssa. Metsähallitus työllisti niin hyvin saamelaisia kuin muitakin. Metsätaloutta ja poronhoitoa harjoitettiin päällekkäiskäytön periaatteella. Porotalouden etujen turvaamiseksi oli metsien uudistaminen kanteessa tarkoitetulla alueella suunniteltu pitkälle ajanjaksolle ja toimenpiteet oli suunnitelmassa mitoitettu niin, että alueen peitteellisyys säilyi porotalouden edellyttämällä tasolla. Sekä alueella asuvat saamelaiset että muu väestö harjoittivat niin hyvin poro- kuin metsätalouttakin. Kantajienkin elinkeinoyhdistelmässä oli metsätaloudella sijansa.

Kihlakunnanoikeuden päätös 20.8.1993

Todistelu

Asiassa oli todistajina kuultu Muddusjärven paliskunnan poroisäntää R:ää, porotutkijaa, filosofian tohtori S:ää, metsätalousneuvoja T:tä ja porotalousneuvoja W:tä.

R:n kertomuksesta ilmeni, että niin hyvin todistajan omassa kuin Muotkatunturin paliskunnassakin poronhoito perustui laidunkierto- ja aitajärjestelmään. Metsänhakkuiden johdosta hakkuujätteen alle jäänyt jäkälä kuoli eikä alkanut uudelleen kasvaa ennen kuin hako alkoi lahota. Tähän kului useita vuosia. Porot eivät mielellään menneet hakkuuaukeille. Hakattuun metsään syömäpaikkana tottumiseen kului poroilta sukupolven verran eli kymmenkunta vuotta. Aukeilla lumi koveni kevättalvella. Porot kulkivat mielellään metsään tehtyjä uria - sekä moottorikelkan jälkiä että tieuria -pitkin. Poromiehet käyttivät porotöissä moottorikelkkaa.

S:n näkemyksen mukaan Muotkatunturin paliskunnan talvilaidunalueen jäkälä- ja luppovarastot olivat niin hyvät, ettei muuta ruokintaa poroille talvisin sanottavasti tarvittu. Suurinta osaa kanteessa tarkoitetusta alueesta oli käytetty tarhavasotukseen. Näiden alueiden osalta laidun oli heikentynyt. Tarhavasotus oli S:n kuuleman mukaan paliskunnassa aikomus lopettaa, joten nämä alueet alkoivat laitumina elpyä. Suurin osa suunnitelluista hakkuista kohdistui tarhavasotusalueille. Suunnitellut hakkuut kaventaisivat alueella poronhoidon edellytyksiä, mutteivät ratkaisevasti. Kanteessa tarkoitettu alue oli paliskunnan talvilaitumista pintaalaltaan prosentin luokkaa tai sitä vähemmän, mutta alueen merkitys paliskunnan poronhoidolle oli kyllä suurempi. Siemenpuuasentoon tapahtuneen hakkuun yhteydessä syntyneen hakkuujätteen alle jääneestä jäkälästä suurin osa oli poron ulottumattomissa, minkä seurauksena laidunnuspaine kasvoi vanhoissa metsissä.

T kertoi toimivansa yksityismetsäpuolella Lapin metsälautakunnan palveluksessa metsätalousesimiehenä Inarissa ja Utsjoella. Todistaja oli leimauksien yhteydessä todennut, ettei hakkuista ollut aiheutunut hankaluuksia porotaloudelle.

W oli kantajien paliskunnan olosuhteet ja nyt kysymyksessä olevat hakkuusuunnitelmat työnsä puolesta tuntien kertonut, että suunnitellut hakkuualueet olivat suhteessa laidunalueen pinta-alaan suhteellisen vähäiset. Suunnitelluilla hakkuilla oli todistajan mielestä erittäin vähäinen merkitys Muotkatunturin paliskunnan poronhoidolle. Alueella oli erittäin hyviä talvilaidunalueita, mutta myös vasotusaitauksilla pilattuja laidunalueita. Sanotussa paliskunnassa oli tarhoissa annettu poroille lisäruokaa ja myös porotokkiin oli viety heiniä.

Tutkiminen

Kantajat olivat vedonneet kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-sopimuksen) 27 artiklaan, jonka mukaan muun muassa kielelliseen vähemmistöön kuuluvilta henkilöiltä ei saanut kieltää oikeutta yhdessä ryhmänsä muiden jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan. Sanottu sopimus oli lailla 107/76 säädetty osaksi Suomen sisäistä oikeusjärjestystä. Tämän jälkeen oli aikaisempi poronhoitolaki kumottu uudella poronhoitolailla (848/90). Viimeksi mainitun lain säätämisen yhteydessä eduskunnan perustuslakivaliokunta oli viitannut saamelaisten oikeuksiin. Sanotun lain 2 §:n 2 momentissa oli määräys, jonka mukaan muun muassa kanteen tarkoittamalla alueella maata ei saanut käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutui huomattavaa haittaa poronhoidolle. Poroja saivat lain mukaan omistaa poronhoitoalueella asuvat Suomen kansalaiset. Kantajilla oli siten lailla turvattu oikeus poronhoitoon eikä heillä näyttänyt olevan oikeudellista intressiä kanteelleen. Kun kantajat kuitenkin vaativat sen vahvistamista, että heillä oli saamelaisina oikeus saamelaiseen poronhoitoon vähemmistökulttuurinsa osana, kantajilla oli riittävä oikeudellinen intressi kanteelleen ja se voitiin tutkia.

Päätöksen perusteet

Jutussa oli esitetty näyttöä siitä, että metsänhakkuut haittasivat jossakin määrin ja rajoitetun ajan poronhoitoa. Kanteessa tarkoitetulla alueella, joka oli oikeuskäytännössä ja kiinteistörekisterissä katsottu valtion maaksi, harjoittivat sekä saamelaiset että muu väestö metsä- ja porotaloutta, jotka molemmat olivat merkittäviä kummankin väestöryhmän elinkeinorakenteessa. Kysymys oli taloudellisesta toiminnasta, jossa intressit oli sovitettava yhteen ja joka oli valtionsisäisesti säänneltävissä. Jutussa esitetty selvitys osoitti, että kantajien ammatinharjoittamiseen liittyvät näkökohdat oli hyvin pitkälle otettu huomioon hakkuita suunniteltaessa muun muassa muuttamalla suunniteltuja varsiteitä talviteiksi ja rauhoittamalla laidunalueen tärkeimmäksi katsottu osa kokonaan hakkuilta. Suunnitelluilla hakkuilla oli asiantuntijoina pidettävien S:n ja W:n lausuntojen perusteella paliskunnan poronhoidolle vain vähäinen merkitys kaikkine haittoineenkin ja tämä koski siten myös kantajia. Kihlakunnanoikeus piti yleisesti tunnettuna tosiseikkana sitä, että saamelaiset olivat pitkään toimineet ja työskennelleet yhdessä pääväestön kanssa ja jossain määrin sulautuneetkin siihen, joten ihmisoikeuskomitean tapaus Ominayak v. Kanada ei ollut sellaisenaan sovellettavissa kantajien tilanteeseen. Tapauksen Kitok v. Ruotsi arvostelussa oli otettava muun ohella huomioon se, että Ruotsin oikeusviranomaisten kanta siinä käsitellystä kysymyksestä ei ollut yksimielinen.

Kanteen perusteena oli saamelaisten kulttuuri ja poronhoidon merkitys siinä eli saamelainen poronhoito kokonaisuudessaan ja kanteessa selostettujen toimenpiteiden aiheuttamat haitat sille. Kantajat eivät olleet esittäneet selvitystä tai näyttöä siitä, miten saamelainen poronhoito erosi poronhoitolain mukaisesta poronhoidosta saamelaisalueella. Tämän osalta oli otettava huomioon sekin, että kantajat olivat saamelaisenemmistöisen paliskunnan osakkaina harjoittaneet myös omaa poronhoitoaan.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus hylkäsi kanteen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklaan perustuen ja muutoinkin toteennäyttämättömänä.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 16.6.1994

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A, B, C ja D saattoivat jutun, totesi suullisen käsittelyn toimitettuaan antamassaan tuomiossa kantajien vaatineen sen vahvistamista, että heidän nauttimansa oikeus harjoittaa yhdessä alueen muiden saamelaisten kanssa saamelaiskulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa kanteessa tarkoitetulla alueella esti metsähallitusta rakentamasta uusia teitä ja hakkaamasta metsää tällä alueella.

Kanne perustui kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklaan, jonka mukaan kansallisiin, uskonnollisiin tai kielellisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saanut kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan. Sanottu sopimus oli saatettu Suomessa voimaan 23.6.1975 annetulla lailla (107/76) ja 30.1.1976 annetulla asetuksella (108/76).

Jutussa oli siis kysymys siitä, estivätkö metsähallituksen suunnittelemat hakkuut ja teiden rakentaminen A, B, C ja D harjoittamasta kanteessa tarkoitettua poronhoitoa. Alueen omistusoikeudesta ei ollut kysymys.

Poronhoidon harjoittamisesta poronhoitoalueella, johon nyt kyseessä oleva alue kuului, säädettiin poronhoitolaissa. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan tällä alueella olevaa maata ei saanut käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutui huomattavaa haittaa poronhoidolle. Lain 6 §:n 2 momentin mukaan paliskunta voi kantaa ja vastata toimialueensa poronhoitoa koskevissa asioissa. A, B, C ja D olivat Muotkatunturin paliskunnan osakkaita. He olivat myös saamelaisia. Poronhoitolain säännöksistä huolimatta A, B, C ja D voivat vaatia heille edellä mainitun sopimuksen perusteella mahdollisesti kuuluvan oikeuden toteuttamista.

Saamelaiset olivat edellä mainitussa artiklassa tarkoitettu vähemmistö. Metsähallitus oli myöntänyt, että A, B, C ja D kuuluivat saamelaisvähemmistöön ja että poronhoito oli osa saamelaiskulttuuria. Metsähallitus oli kuitenkin väittänyt, että kanteessa tarkoitetulla alueella ei enää harjoitettu poronhoitoa perinteisellä saamelaisella tavalla.

A, B, C ja D olivat väittäneet, että kyseiset metsähallituksen R:n tokkakunnan talvilaidunalueelle suunnittelemat hakkuut ja teiden tekeminen tulivat aiheuttamaan porojen ravintonaan käyttämän jäkälän ja lupon häviämistä ja hakkuujäte estämään jäkälän saamista porojen ravinnoksi. Lumen kovettuminen hakkuuaukeilla tuli myös haittaamaan porojen ravinnon hankintaa. Porot eivät myöskään viihtyneet hakkuuaukeilla, joten aukeille jäänyt ravinto jäi käyttämättä. Näiden seikkojen johdosta jouduttiin talvella mahdollisesti turvautumaan porojen lisäruokintaan, joka ei kuulunut perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon ja josta aiheutuvat kustannukset ja työ heikensivät poronhoidon jo ennestäänkin heikkoa kannattavuutta. Tilannetta pahensivat Muotkatunturin paliskunnan alueella Paadarskaidissa aikaisemmin suoritetut hakkuut. Hakkuuaukeat, hakkujäte ja tieurat haittasivat myös poromiesten työskentelyä erityisesti poroja koottaessa. Hakkuut vaikeuttivat myös aita- ja laidunkiertojärjestelmän toteuttamista. Edellä mainitut haitat estivät A:ta, B;tä, C:tä ja D:tä harjoittamasta poronhoitoa saamelaiseen kulttuuriin kuuluvalla tavalla.

Hovioikeuden toimittamassa suullisessa käsittelyssä kuultiin todistajina jo kihlakunnanoikeudessa kuultuja S:ää ja T:tä sekä lisäksi maatalous- ja metsätieteiden tohtori X:ää, Pohjoismaisen saamelaisinstituutin johtajaa Y:tä, joka on myös saamelaisvaltuuskunnan puheenjohtaja, sekä metsuri Z:aa.

Y:n kertomuksesta voitiin päätellä, että poronhoito oli kuulunut olennaisena osana saamelaiskulttuuriin ja että Suomessa harjoitettiin edelleen myös saamelaiseen perinteeseen pohjautuvaa poronhoitoa. Saamelaistenkin harjoittaman poronhoidon oli kuitenkin lainsäädännön ja olosuhteiden muuttuessa ollut pakko muuttua aikaisemmin harjoitetusta, liikkuvasta ja kevyitä välineitä käyttäneestä poronhoitotavasta paikallaan pysyvän ja koneellista tekniikkaa hyväksi käyttävän poronhoidon suuntaan.

Hovioikeus katsoi, että saamelaisten poronhoitotavassa tapahtuneista muutoksista huolimatta poronhoito oli edelleenkin olennainen osa saamelaiskulttuuria. A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä oli saamelaisina oikeus vaatia, että he saavat nauttia omasta kulttuuristaan harjoittamalla saamelaiseen perinteeseen pohjautuvaa poronhoitoa sillä tavalla kuin se olosuhteissa tapahtuneet muutokset huomioon ottaen on nykyisin mahdollista.

Hovioikeus katsoi kihlakunnanoikeudessa todistajina kuultujen R:n ja S:n sekä todistajien X:n ja Y:n kertomusten perusteella voitavan päätellä, että metsänhakkuusta porojen talvilaidunalueella seurasi porojen ravintonaan käyttämien jäkälän ja lupon häviämistä. Hakkuujätteet ja hakkuuaukeilla tapahtuva lumen kovettuminen vaikeuttivat jäljelle jäävän jäkälän saamista porojen ravinnoksi. Haitat ulottuivat myös hakattavien lohkojen välisille alueille, kun tuulen päästessä vapaasti puhaltamaan lupon muodostuminen puihin näilläkin alueilla väheni ja lumipeite maassa koveni. Jäkälän osalta haittaa aiheutui yli kymmenen vuoden ajan ja lupon osalta niin kauan, että hakatulle alueelle mahdollisesti kasvava uusi metsä saavutti noin sadan vuoden iän. Hakkuiden haitat korostuivat, kun hakkuut kohdistuivat etupäässä kangasmetsiin, jotka olivat parhaita porolaitumia. Pohjoisissa olosuhteissa siemenpuuhakkuut saattoivat myös vaarantaa metsän uudistumisen ja siten aiheuttaa pysyvääkin haittaa poronhoidolle. Ne R:n alueen yksityismetsiin kuuluvat hakkuualueet, joilla oli suoritettu siemenpuuhakkuita, olivat kyllä osittain taimettuneet. Porot eivät viihtyneet hakkuuaukeilla eivätkä nuorissa metsissä, joten tällaisilla alueilla oleva ravinto saattoi jäädä käyttämättä hyväksi. Muotkatunturin paliskunnan alueella vain Paadarskaidissa oli aikaisemmin käytetty lisäruokintaa. Edellä mainitut seikat lisäsivät R:n tokkakunnassa tarvetta porojen lisäruokintaan siirtymiseen talvella. Voimaperäinen lisäruokinta heikensi poronhoidon kannattavuutta. Se ei myöskään kuulunut perinteiseen saamelaiseen poronhoitotapaan. Talvilaidunalueelle tehtävät tiet puolestaan vaikeuttivat poromiesten työtä erityisesti poroja koottaessa.

X:n käsityksen mukan siemenpuuhakkuilla oli olennainen vaikutus porojen laitumen kannalta. S:n mielestä metsähallituksen suunnittelemista hakkuista R:n tokkakunnassa harjoitetulle poronhoidolle aiheutuva haitta oli huomattava, kun taas kihlakunnanoikeudessa todistajana kuullun W:n käsityksen mukaan hakkuiden merkitys Muotkajärven paliskunnan poronhoidolle oli erittäin vähäinen. R:n mielestä aikaisemminkin suoritetuista hakkuista oli aiheutunut haittaa poronhoidolle, mutta T:n mukaan haittaa ei ollut aiheutunut. Todistajien käsitykset hakkuiden poronhoidolle aiheuttamista haitoista olivat siis keskenään ristiriitaiset.

Muotkatunturin paliskunnan laidunalueen pinta-ala oli noin 255 000 hehtaaria. Siitä oli talvilaidunta noin 50 000 - 60 000 hehtaaria. B, C ja D kuuluivat R:n tokkakuntaan, A Pyhäjärven - Koiraojan tokkakuntaan. Kanteessa tarkoitettu alue oli osa R:n tokkakunnan noin 25 200 hehtaarin suuruisesta talvilaidunalueesta, josta noin 18 000 hehtaaria oli laiduntamiseen sopivaa maata. Hakkuualueen pinta-ala oli suunnitelman mukaan noin 3 000 hehtaaria. Tuosta alueesta oli noin 1 600 hehtaaria porojen talvilaitumeksi luokiteltavaa kangasmaata, mihin määrään sisältyivät hakattavien alueiden väliset, hakkaamatta jätettävät alueet. Metsähallituksen ilmoituksen mukaan tuosta noin 3 000 hehtaarin suuruisesta alueesta noin 900 hehtaaria oli suunniteltu käsiteltäväksi siemenpuuhakkuulla vuoteen 2005 mennessä. Alueelle tehtiin suunnitelman mukaan vain talviteitä. Hakattavat alueet muodostivat siis jokseenkin pienen osan R:n tokkakunnan talvilaitumesta.

Hakkuut eivät kohdistuneet Pyhäjärven - Koiraojan tokkakunnan talvilaitumeen. Vaikka Paadarskaidissa suoritetut hakkuut olivat mahdollisesti lisänneet siellä laiduntaneiden porojen tarvetta siirtyä laiduntamaan viimemainitun tokkakunnan alueelle, R:n tokkakunnan alueella suoritettujen hakkuiden vaikutus A:n poronhoitoon oli todennäköisesti vähäisempi kuin niiden vaikutus B:n ja C:n sekä D:n harjoittamaan poronhoitoon.

Metsähallituksen suunnittelemat siemenpuuhakkuut ja teiden tekeminen aiheuttivat hakattavalla alueella lupon ja jäkälän häviämistä sekä poromiesten töiden lisääntymistä. Hakkuilla oli vaikutusta jossain määrin myös hakattavan alueen ulkopuolella. Hakkuista aiheutuva porojen ravinnon väheneminen ja sen saannin vaikeutuminen lisäsivät R:n tokkakunnassa tarvetta siirtyä talvisin porojen lisäruokintaan. Lisäruokinnasta aiheutuvat kustannukset ja työ sekä tieurien aiheuttama töiden lisääntyminen poroja koottaessa heikensivät poronhoidon kannattavuutta. Lisäruokinta ei ollut kuulunut perinteiseen saamelaiseen poronhoitotapaan.

Arvioitaessa hakkuiden merkitystä A:n, B:n, C:n ja D:n mahdollisuudelle harjoittaa kanteessa tarkoitettua poronhoitoa oli otettava huomioon myös Paadarskaidissa aikaisemmin suoritettujen hakkuiden ja R:n alueen yksityismetsiä koskevan, vuosien 1994 - 2013 alueellisen suunnitelman mukaisten hakkuiden vaikutukset ja muut poronhoitoon kohdistuvat, jo tiedossa olevat haittatekijät sekä hakatun metsän täydellisen uudistumisen epävarmuus.

Hakattavat alueet muodostivat kuitenkin jokseenkin pienen osan R:n tokkakunnan talvilaitumesta. Hakattavatkaan alueet eivät tulleet talvilaitumina täysin käyttökelvottomiksi. Vaikka hakkuista ja tieurista aiheutuvat haitat olivat pitkäaikaisia, ne eivät kuitenkaan olleet pääosaltaan pysyviä muun muassa hakkuujätteen lahoamisen ja metsän uudistumisen takia. Mahdollista oli, että hakkuiden johdosta jouduttiin R:n tokkakunnankin alueella jossain määrin turvautumaan talvisin porojen lisäruokintaan. Saamelaiset olivat kuitenkin myös muualla käyttäneet lisäruokintaa. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että lisäruokintaa jouduttaisiin suorittamaan siten, että sen johdosta A:n, B:n, C:n ja D:n olisi katsottava estyvän harjoittamasta saamelaiskulttuuriin pohjautuvaa poronhoitoa tai että heidän olisi lopetettava poronhoidon harjoittaminen metsähallituksen toimista johtuvista taloudellisista syistä. Näyttämättä oli myös jäänyt, että kanteessa tarkoitetut hakkuut ja teiden tekeminen muidenkaan A:n, B:n, C:n ja D:n mainitsemien syiden johdosta estäisivät heitä yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttimasta saamelaisesta kulttuurista poronhoitoa harjoittamalla.

Hovioikeus ei muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto:

Hovioikeudenneuvos Heikki Supponen:

A:n, B.n, C:n ja D:n kuulumisesta kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklassa tarkoitettuun vähemmistöön, heidän kelpoisuudestaan vaatia mainitun sopimuksen perusteella heille kuuluvan oikeuden toteuttamista, poronhoidon kuulumisesta olennaisena osana saamelaiseen kulttuuriin ja suunniteltujen hakkuiden A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle aiheuttamista haitoista olen samaa mieltä kuin enemmistö. Eri mieltä olen haittojen vaikutuksesta poronhoitoon.

Jutussa esitetty selvitys osoittaa yhdensuuntaisesti, että suunnitellut hakkuut tulevat aiheuttamaan A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle haittaa. Näyttö haitan merkittävyydestä on sitä vastoin osittain ristiriitaista. Katson, että todistajien Y:n, X:n, S:n ja R:n näkemykset ovat yksityiskohtaisempia ja paremmin perusteltuja kuin todistajien W:n ja T:n näkemykset, ja arvioin tilannetta lähinnä heidän kertomustensa perusteella.

Jutussa on selvitetty, että hakattavaksi suunniteltu alue muodostaa tärkeän osan Muotkatunturin paliskunnan ja erityisesti sen R:n tokkakunnan talvilaitumesta. Alueen merkitystä talvilaitumena lisäävät lähiseutujen yksityismetsissä suoritetut ja suunnitellut laajahkot hakkuut. Hakattavaksi suunniteltu alue on suojametsävyöhykkeellä aivan havumetsärajan tuntumassa ja se on maastoltaan varsin korkeata. Siemenpuuhakkuiden jälkeinen metsän uudistuminen on epävarmaa ja tulee joka tapauksessa kestämään pitkän ajan. Ennakoitavissa olevat haitat ovat pääasiassa pitkäaikaisia ja mahdollisesti jopa pysyviä.

Jotta poronhoidolla olisi merkitystä elinkeinona ja saamelaista kulttuuria tukevana, sen harjoittajan pitää saada poronhoidosta ainakin merkittävä osa elannostaan. Lisäksi poronhoidon harjoittamisen pitää olla turvattu pitkällä tähtäimellä. Porolukujen määrää taas rajoittaa pääasiassa juuri talvilaidunten puute. Suunnitellut hakkuut aiheuttavat lisäruokinnan tarvetta, mikäli poroluku pyritään pitämään entisellään. Vaikka talvilaidunten menetys on mahdollista korvata osittain lisäruokinnalla, nostaa säännölliseen lisäruokintaan siirtyminen poronhoidon kustannuksia ja muuttaa sen luonnetta. Poronhoidon kannattavuus heikkenee ja se menettää perinteiseen poronhoitoon kuuluvia erikoispiirteitään.

Katson selvitetyksi, että suunnitellut hakkuut tulevat aiheuttamaan A:n, B:n, C:n ja D:n poronhoidolle huomattavaa haittaa, vaikka ne eivät kokonaan poronhoidon harjoittamista estäkään. Katson, että mainitun yleissopimuksen 27 artikla kieltää myös sellaisen menettelyn, jolla vähemmistökulttuurin harjoittamista huomattavassa määrin haitataan. Katson selvitetyksi, että metsähallituksen suunnittelemat hakkuut estävät mainitun artiklan tarkoittamalla tavalla A:ta, B:tä, C:tä ja D:tä harjoittamasta saamelaiseen kulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa.

Metsähallitus on hakkuita perustellessaan vedonnut muun muassa yleiseen elinkeinon harjoittamisen vapauteen, metsähallituksen lakisääteisiin tehtäviin ja työllistämisnäkökohtiin. Metsähallitus on katsonut, että sillä on ainakin yhtä vahva oikeus suorittaa hakkuita kuin A:lla, B:llä, C:llä ja D:llä harjoittaa poronhoitoa.

Kyseinen alue sijaitsee metsänkasvun äärirajoilla. Taloudellisesti hakkuilla ei voi olla metsähallitukselle suurta merkitystä. Suunnitellun laajuisten hakkuiden suorittaminen alueella, jolla metsän uudistuminen on epävarmaa, on jo ympäristösyistä kyseenalaista. Laissa metsähallituksesta ja muun muassa suojametsälaissa metsähallitukselle on puuntuotannon ja -korjuun sekä markkinoinnin lisäksi säädetty useita muitakin tehtäviä. Työllisyysnäkökohtaa on tarkasteltava kokonaisuutena ja pitkällä tähtäimellä. Poronhoidolle huomattavaa haittaa aiheuttava metsän käyttö kyseisellä alueella olevalla valtionmaalla on kielletty myös poronhoitolaissa. Katson, ettei metsähallitus ole esittänyt perustetta, joka kumoaisi A:n, B:n, C:n ja D:n oikeuden harjoittaa hakkuiden estämättä poronhoitoa.

Vahvistan, että A:n, B:n, C:n ja D:n yhdessä alueen muiden saamelaisten poronhoitajien kanssa nauttima oikeus harjoittaa saamelaiseen kulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa kanteessa yksilöidyllä alueella estää metsähallitusta suunnitellulla tavalla ja suunnitellussa laajuudessa tekemästä tieuria ja hakkaamasta metsää alueella. Kiellän metsähallitusta näin menettelemästä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 22.6.1995